Niko toi terveiset Somerolta:
"Eilen lauantaina matkattiin Someroon vierasotteluun.
Pienten sattumusten ja sairastelujen kautta paikalle saapui joukkue yhdellä vaihturilla. Se ei poikia tuntunut haittaavaan vaan olivat hyvällä fiiliksella mutta valmennusta ehkä vähän mietitytti. Noh kokoonpano muutokset käytiin heti läpi valmennuksen kesken ja saatiinkin hyvä avaus kentälle.
Valmennuksen ohjeilla keskittyminen kuntoon heti alkulämmöistä ja fokus peliin. Muistutettiin myös taistelemaan ja loppuun asti pelaamaan. Mutta myös fiksusti pelaamaan jotta riittää energia myös tuleviin tilanteisiin.
Ensimmäinen erä lähti Tuwen hienoisessa hallinnassa, luotiin tilanteita ja pyörittiin vastustajan päässä. Havaittavissa oli kuitenkin tietynlaisen taistelun ja keskittymisen puute, luovuttiin tilanteista ja palloista liian helpolla. Vastustaja pääsi kuin varkain 3-0 johtoon kun peliä oli pelattu 17min. Kolme hyökkäystä ja kolme maalia. Tämä tietenkin vaikutti poikiin ja päät alkoi painumaan ja meno sen mukaista. Valmennus reagoi ja siirreltiin pelaajia kentällä ja saatiin vastustajan hyökkäykset kuriin. Oli jo ensi minuuteista selvää miten vastustaja pelasi. Maalivahdin potkut pitkälle Tuwen päähän ja toivottiin parasta. Tuwella monta hyvää paikkaa mutta vastustajilla hyvä maalivahti korjasi varmasti pallot jotka hänelle asti tuli. Erä lopulta 4-0 kotijoukkueelle.
Erätauolla heräteltiin poikia taistelemaan ja toiseen erään taas päät pystyssä ja taisteluilme naamaan. Vaihtoaitiossa myös tietynlaiset herättely ja taisteluhuudot lisääntyi. Alkoi hurja takaa-ajo. Nopeasti tilanne 4-2.
Mutta yhtä nopeasti kun tuli kavennukset niin myös vastustaja rokotti parilla maalilla.
Se ei menoa haitannut ja Tuwe taisteli hullun lailla ja toinen erä oltiin käytännössä kokoajan vastustajan päässä. Maaleja saatiin vielä yksi ja voitettiin toinen erä. Loppulukemat 6-3 ei jälleen kerran kerro koko totuutta.
Hyvän jälkimmäisen erän johdosta pojat poistui suht ok mielin ja valmennuskin semi tyytyväisinä mutta myös mietteliäinä. Miten me saadaan pojille se hyvä fiilis ja tekemisen meininki heti pelin alusta alkaen. Taas annettiin kaverille turhaan useamman maalin etumatka.
Mutta varsinkin toinen erä näytti että kyllä näistä pojista siihen on, pienet asiat kuntoon ja vähän sopivaa kovuutta sopivaa paikkaan niin hyvä tulee👍😊⚽️"