Turun Weikkojen Naisten edustusjoukkuetta kahden kauden ajan luotsannut Tero Forss jatkaa joukkueen vastuuvalmentajana kaudella 2026.
- "Kulunut kausi oli edellistä parempi niin tuloksellisesti kuin henkisestikin. Selkeä tavoitteemme oli Ykkösen nousukarsintapelit ja niistä voittajana ulos. Näin ei kuitenkaan aivan käynyt, vaan jatko-ottelut jäivät viimeisessä ottelussa vain muutamaa minuuttia vajaaksi. Lähden hyvällä ja positiivisella mielellä jatkamaan vähän kesken jäänyttä projektiamme. Joukkueen runko on vahvistanut jatkavansa kohti yhteistä tavoitettamme. Myös uudet pelaajat ovat luonnollisesti lämpimästi tervetulleita liittymään joukkoomme. Harjoituksemme ovat avoimina vuodenvaihteeseen asti", kertoo Tero Forss.
Muista joukkueen valmennus- ja taustahenkilöistä tiedotetaan lähiaikoina.
Kuva: Janne Hirvensalo